Uunissa
paahdettu tomaattikastike toimii alustana tälle maukkaalle kasvispaistokselle. Kesäkurpitsa saa parikseen
mehevän munakoisen ja päälle ladataan reilusti parmesania ja mozzarellaa! Pitkittäin leikattuja kasviksia
ei tarvitse leivittää, vaan niihin paahdetaan kuumalla pannulla kunnon pinta ennen vuokaan latomista.
Lopputulos on mehevä paistos joka toimii kasvisruokana itsessään, muista vain varata leipää kastikkeeseen
dippailua varten, se on herkkua!
P.S. Tomaattikastike on niin herkkua, että teen sitä usein
tuplasatsin ja hyödynnän sitä myös muissa ruoissa, esimerkiksi tässä pastassa!
TOMAATTIKASTIKE
● 500 g
paseerattua tomaattia (säilyke)
● 50 g tomaattipyrettä (n. 0,5 dl)
● 200 g
kirsikkatomaatteja
● 5 oksaa tuoretta timjamia tai 2 tl kuivattua
● 1-3 valkosipulinkynttä
hienonnettuna
● suolaa, mustapippuria
● oliiviöljyä
LISÄKSI
● 1 munakoiso
●
2 pienehköä kesäkurpitsaa
● 2 palloa tuoretta mozzarellaa
● 25-40 g parmesania
raastettuna
●1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
○ Aloita tomaattikastikkeesta.
Lorauta oliiviöljyä (n. 2-4 rkl) laakeaan uunivuokaan (kastike paahtuu nopeammin maukkaaksi
silloin kun kastiketta ei ole vuoassa liian paksulti).
○ Kaada paseerattu tomaatti vuokaan,
lisää tomaattipyree ja timjami (voit lisätä tuoreen timajmin kokonaisina oksina ja poistaa
myöhemmin). Sekoita hyvin. Lisää kirsikkatomaatit kokonaisina ja hienonnettu valkosipuli, mausta
kevyesti (makua voi säätää myöhemmin).
○ Nosta vuoka uuniin, 225 C tasalämpö tai 200 C
kiertoilma, anna paahtua noin 30-45 minuuttia. Kastike saa keittyä uunissa kasaan ja myös ottaa
väriä pintaan (usein laitan vielä lopuksi hetkeksi myös grillivastukset päälle jotta pinta hiukan
enemmän paahtuu). Sekoittele kerran tai kaksi paiston aikana.
○ Kastikkeen ollessa uunissa
voit valmistella munakoison ja kesäkurpitsan. Pese kasvikset ja leikkaa ne pitkittäin ohuiksi
viipaleiksi.
○ Kuumenna paistinpannu ja siinä (oliivi)öljyä, paista kuumalla pannulla
viipaleita, anna niiden saada kunnon paistopinta ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
(Pannun ja öljyn tulee olla tarpeeksi kuumaa, jotta kasvikset eivät ime liikaa öljyä itseensä).
Nosta viipaleet sivuun odottamaan.
○ Raasta juusto ja viipaloi mozzarella (voit myös leikata
mozzarellan paloiksi jos haluat isompia juustosattumia paistokseen).
○ Maista
tomaattikastiketta ja mausta lisää tarvittaessa (muista kuitenkin, että juusto tuo myös
suolaisuutta ruokaan).
○ Lado kasvisviipaleet kastikkeen päälle, voit upottaa osan
kastikkeeseen, mutta pidä huolta että muutama jää kunnolla pinnalle paahtunut pinta näissä on niin
maukasta!).
○ Lisää päälle ensin mozzarellaviipaleet, älä peitä kasviksia kokonaan, vaan
työnnä juustoa myös niiden väleihin ja alle. Lopuksi ripottele päälle parmesanraaste (itse lisään
tässä vaiheessa usein vielä hiukan oliiviöljyä pinnalle, mutta se ei ole välttämätöntä).
○
Nosta paistos uuniin, 200C, ja anna paistua n. 20 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja kuplii. Käännä
hetkeksi grillivastukset päälle ja anna paistoksen pinnan paahtua kauniin ruskeaksi (noin
3-5minuuttia, tarkkaile paistosta ettei pinta pääse palamaan).
○ Viimeistele lisäämällä
pinnalle tuoretta basilikaa.
✔ Voit tehdä ruoan myös
pelkästä kesäkurpitsasta tai pelkästä munakoisosta. Jos haluat kiinteämmän rakenteen, kokeile
japanilaista munakoisoa! Se on pitkulainen ja kiinteämpi rakenteeltaan.
✔ Mikäli kastike kaipaa
mielestäsi hiukan makeutta paahtamisen jälkeen, 1-2 tl hunajaa toimii hyvin.
✔ Tämä paistos on suunniteltu tarjottavaksi
sellaisenaan, mutta jos kaipaat lisuketta tai pastan kanssa tarjottavaa, kokeile tätä
ohjetta!
📽 🎞 Löydät tämän reseptin step-by-step -vaiheet Kaviaarista arkeen
Instagramin kohokohdista!